Range on avoinna

Ahmon kesä lähestyy kovaa vauhtia. Nyt jo rangealue on sulanut sen verran, että lyöntialue voidaan ottaa käyttöön, jotta talven aikana kangistuneen swingin pääsee herättelemään talviunilta. Rangella lyödään toistaiseksi vain matoilta, ruohon annetaan kasvaa rauhassa. Palloja saa automaatista kortilla. Pallojen kerääminen on rangen alueelta ehdottomasti kielletty, sillä lyöntialueelle ei saa tällä Read more…

Viheriöt on jo harsojen alla

Kevät etenee yöpakkasista huolimatta. Tiistaina Ahmolla peiteltiin viheriöt harsoilla, jotta kasvu pääsisi paremmin käyntiin ja ettei yöpakkanen vaurioita jo lumen alta paljastunutta ruohoa. Talkootoimikunta uurasti harsotuksen seitsemän hengen voimin. Ahmolla kentän alueella lumimäärä vähenee kovaa vauhtia.

Kevät etenee Ahmolla

Tämän viikon lämpöasteet ja vesisateet ovat saaneet aikaan se, että Ahmon golfkentän alueella kevät ottanut isoja harppauksia. Kun vielä viikko sitten lunta oli paikoitellen lähes metri, on nyt jo ysiväylän viheriö osittain paljastunut. Ja mikä parasta – vihreänä. Kentälle tehtiin heikoitus pääsiäislauantaina ja hangen päälle mennyt hiekka sai aikaan sen, Read more…

Hei YSG:n jäsen!

Kevät on jo tuloillaan ja se tarkoittaa myös golfkauden avauksen lähenevän. Johtokunta on jo kokoustanut useamman kerran ja tulevaa kesää on suunniteltu. Kentän väylien hiekoitus on työn alla.Kentälle uusitaan myös siellä olevia kulkuväyliä päällystämällä ne kivituhkalla. Ajankohta tarkentuu kevään aikana riippuen siitä milloin saamme kivituhkan kentälle. Myös kotisivujamme on tarkoitus Read more…

Amiskan harjoitusvuoro alkaa lauantaina

Ensi lauantaista (20.1.) alkaen pääsemme jälleen harjoittelemaan Ylä-Savon Ammattikoulun saliin edellisvuosien malliin. Vuoro on lauantaisin klo 12-14. Harjoitusvuoro on YSG:n jäsenmaksun maksaneille ilmainen. Saliin viritetään verkko, johon lyödään matolta. Lyöntipaikkoja saliin mahtuu puolenkymmentä ja vuorottelemalla harjoittelemaan mahtuu enemmänkin pelaajia. Lyöntimattojen lisäksi salissa on mahdollista käyttää puttausmattoja ja harjoitella lähipeliä.

Janne Svensk seuran puheenjohtajaksi

Ylä-Savon Golfseuran puheenjohtajaksi vuosille 2024-2025 on valittu pitkän linjan golffari Janne Svensk. Seuran syyskokous teki valinnan perjantai-iltana Ravintola Raatihuoneella. Työnsä vuoksi puheenjohtajan paikalta väistynyt Tommi Korpihalla saa seuraajakseen mailataiturin, jonka paita roikkuu Iisalmen jäähallin katossa, mutta taitaa monet muutkin mailapelit. Svensk on vuosituhannen alussa toiminut YSG:n kapteenina kuusi vuotta. Lisäksi Read more…

Puheenjohtaja vaihtuu syyskokouksessa

Ylä-Savon golfseuran syyskokouksessa joulukuun 8. päivänä valitaan seuralle uusi puheenjohtaja. Myös johtokunnan jäsenistä osa on erovuorossa, joten tekijöitä kaivataan. Valinnat tehdään syyskokouksessa, joten vain kokoukseen osallistumalla voi vaikuttaa. Puheenjohtajan vaihdosta on valmisteltu seurassa jo viime keväästä alkaen, jolloin jäsenistöltä kysyttiin laajasti ehdotuksia seuraavaksi puheenjohtajaksi Tommi Korpihallan keskittyessä jatkossa muihin tehtäviin. Johtokunta sai Read more…

Liittokokouksen päätöksiä

Suomen Golfliiton liittokokouksessa hyväksyttiin viime lauantaina ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. Kokouksessa valittiin myös uusi hallitus. Täyden pestin, eli kolme peräkkäistä kautta erinomaista työtä hallituksessa tehnyt Osmo Ruuska jätti paikkansa. Hänen seuraajakseen valittiin Eerikkala Golfista tuttu Aki Siren, joka nyt täyttää Osmon isot saappaat. Aki on tuttu mies monista seuraottelusta, ja osaa varmasti Read more…

Nyt se on ohi

Yllättävän aikaisin tuleet pakkaset ja tuore lumisade saivat aikaan sen, että Ahmon kenttä on suljettu tältä kaudelta lopullisesti. Vaikka viikon päästä tulisi lämpöasteita, ei kenttä enää palaudu pelattavaan kuntoon, joten se oli nyt siinä. Vaikka menemme kohti joulua, pidetään kuitemkin muistissa, että joka aamu uuden kauden aloitus on yhtä päivää Read more…